background
logo

UUSI ALBUMI NYT ULKONA!

PIDÄ SE HENGISSÄ

SAATAVANA SEURAAVISTA MYYNTIPISTEISTÄ:

Itunes
Spotify
Levykauppa-x:
The Funkiest:
Ideaali & Jay Who?

BIOGRAFIA

buildings

Ideaali & Jay Who? on kahdesta lahtelaisesta veljeksestä koostuva kokoonpano, jonka jäsenet ovat tehneet musiikkia yhdessä ja erillään jo vuosituhannen taitteesta lähtien.

Vuosien varrella Ideaali on julkaissut yhteensä neljä sooloalbumia, joiden kautta hän on vakiinnuttanut paikkansa yhtenä kotimaisista pitkän linjan räppäreistä. Jay Who? taas aloitti "uransa" räpäten englannin kielellä, mutta vaihtoi hiljalleen ilmaisunsa täysin suomeen. Muiden artistien kappaleilla vierailujen lisäksi Jay Who? on kunnostautunut tuottajana, josta näytettä tullaan kuulemaan myös tulevalla julkaisulla.

Kappaleissaan kaksikko on luottanut pitkälti tarttuviin, melodisiin kertosäkeisiin sekä helposti lähestyttäviin aiheisiin. Musiikkia ei myöskään tietoisesti ole pyritty rajaamaan tiettyihin raameihin, vaan kappaleet rikkovat usein eri alalajien raja-aitoja.

Vuonna 2009 julkaistiin Ideaali & Jay Who?:n ensimmäinen yhteinen albumi "Piste", jonka tuhannen kappaleen omakustanne-julkaisu myytiin muutamassa vuodessa loppuun. 2011 kaksikko suorittaa uuden tulemisen "Pidä se Hengissä"-nimisellä albumilla, joka edeltäjänsä tavoin julkaistaan omakustanteisesti.

Aiemmasta poiketen levyn ensimmäinen single -95 sai heti ilmestyttyään kiitettävästi soittoa radiossa, joten odotukset tulevalle ovat entistä suuremmat. Albumien välissä räppärit ehtivät myös olla esillä mm. Asteen luotsaamassa kuorossa Nelosen Kuorosota-ohjelmassa.

PIDÄ SE HENGISSÄ (2011) Kesällä 2011 julkaistava Pidä se Hengissä -albumi on toteutettu yhteistyössä kotimaisen hiphopin kärkituottajien kanssa. Jo edellisellä levyllä tuotantovastuuta ottaneen MGI:n (Akon, Pitbull, Justin Bieber) lisäksi uudella levyllä kuullaan myös tamperelaisen Millionare Men-kaksikon (Petri Nygård, Cheek), sekä OP-Beatsin (mm. Flowboys Fam) tuotantoa. Artistivieraana kappaleilla tullaan kuulemaan mm. Cheek.

BIO

Levyjulkaisuja ja vierailuja vuosien varrelta:

Aikalisä - Uusi aika (2001)
Ideaali - Huomenna & tänää (2003)
Apollo - Täst lähtee (2003)
Ideaali - Toinen erä (2004)
Suomihiphop kokoelma 4 (2004)
Apollo - Ei huolta huomisest (2005)
Ideaali - Tilitys & sylkäsy (2005)
Royal Family - Royal Radio (2005)
Cheddar - He is superbstitious mixtape (2005)
A04 - Kovalla maalla (2006)
Ideaali - Kannanotto (2007)
Näkökulma - Odotusmusiikkia (2008)
IDEAALI & JAY WHO? - PISTE. (2009).